Olemme maatalousyrittäjäperhe Päijät-Hämeestä. Maatilamme Vanha Järvelän tila sijaitsee Hollolan Miekkiössä, Lahden kaupungin eteläpuolella. Olemme erikoistuneet karitsanlihan tuotantoon, lampaantaljoihin ja villalankoihin sekä maisemanhoitolaidunnukseen. Meiltä saat tuoretta ja lähellä tuotettua karitsanlihaa suoraan tuottajalta! Myymme karitsanlihaa suoraan tilaltamme useamman erän vuodessa. Karitsaksi sanotaan lammasta joka on alle yhden vuoden ikäinen.
Tilalla asustaa noin 60 uuhta. Uuhistamme kymmenkunta on Oxford Down rotua. Joukkoon mahtuu myös muutama risteytysuuhi. Suurin osa lampaistamme on kuitenkin perinteisiä suomenlampaita.
Lammastilalla tarvitaan myös siitospässejä. Tällä hetkellä meillä on kaksi suomenlammaspässiä ja yksi Oxford Down pässi.
Talvikauden lampaamme viettävät lampolassa asianmukaisissa olosuhteissa. Kesällä lampaamme laiduntavat monilla perinnebiotooppilaitumilla Lahden ympäristössä, sekä Miekkiössä tilan tuntumassa.